Jalkapallo on yksi koko maailman ja myös Suomen seuratuimpia lajeja, mutta miksi jalkapallofanit eivät lähde paikan päälle seuraamaan kotimaassa järjestettäviä otteluita? Tilastot näyttävät, että tänä päivänä veikkausliigan otteluita seuraamaan lähtee enää 1-2 tuhatta jalkapallon suurinta ystävää ja tärkeimpänä syynä tähän ilmiöön näyttää olevan se, että Suomen jalkapallokentät ovat ränsistyneitä ja nuhruisen oloisia. Jos jalkapallo on samaan aikaan silti pysynyt eniten seuratuimpien lajien joukossa Suomessa, missä ihmiset sitten otteluita seuraavat? Kotikatsomoissa tietenkin. Maailmanlaajuisesti jalkapalloa seuraa peräti jopa 3,5 miljardia ihmistä. Mestaruuden ratkeamisen seuraaminen omalla sohvalla istuen on nykypäivää, eivätkä edes suurimmat urheiluhullut enää kovin herkästi poistu oman kotinsa mukavuuksista päästäkseen seuraamaan otteluita. Jalkapallo on myös niin ulkomailla kuin kotimaassakin kovaa bisnestä ja siinä liikkuvat isot rahat – miksipä se siis ei kiinnostaisi laajaa yleisöä?

Jalkapallo on lajeista suosituin myös vedonlyönnin puolella ja etenkin kotikatsomoiden tunnelmaan tuodaan nykyään lisäjännitystä laittamalla vetoja sisään. Urheiluvedonlyönti on havaittu hauskaksi ajanviettotavaksi ja arvokkaaksi lisäjännityksen tuojaksi jo vuosikymmeniä sitten, mutta nykypäivän kohdevalikoiman laajuus ja netin vedonvälittäjien ja kasinoiden tarjoamat bonukset ovat tuoneet lajiin entistä enemmän virikkeitä ja monipuolisuutta. Vedonlyönnin siirtyessä yhä vahvemmin nettiin, markkinoille on tullut satoja uusia vedonvälityssivustoja, jotka kilpailevat kiivaasti keskenään uusista asiakkaista, tarjoamalla usein todella mullistavia bonuksia ja muita rahanarvoisia tarjouksia. Pienellä vertailulla myös aloitteleva veikkaaja löytää itselleen bonuksen, jonka avulla ensimmäiset vedot saattavat olla peräti ilmaisia. Esimerkiksi täältä löydät joitakin sivustoja, jotka tarjoavat jalkapallovedonlyöntiä.

Jos vedonlyönnin maailma kiinnostaa, muttei ole sinulle vielä kovinkaan tuttu, suosittelemme tutustumaan alla oleviin helppoihin perusvinkkeihin, joiden avulla pääset todella hyvin alkuun voittavassa vedonlyönnissä.

Muista ja hyväksy tosiasia, että olet vielä aloittelija

Yksikään taito ei tule itsestään ja jokaisen uuden harrastuksen mestarointi vie aikaa ja vaatii totista paneutumista ja kovaa työtä. Tämä tosiasia ymmärretään useimman harrastuksen kohdalla, mutta jostain syystä aloittelevat vedonlyöjät usein ajattelevat, että he tulevat pärjäämään ilman sen suurempaa perehtymistä. Tämä kuitenkin koituu kohtaloksi monelle, joka lähtee rinta liian rottingilla mukaan vedonlyönnin maailmaan ja monasti asiaa pysähtydään pohtimaan vasta silloin, kun pelitili on valutettu kuiviin. Pahimpia ovat itse asiassa ne veikkaajat, jotka onnistuvat kuin onnen kaupalla veikkaamaan pari ensimmäistä vetoaan oikein, jonka jälkeen he ajattelevat, että heillä itsellään on varmasti jotain ylivoimaisia kykyjä tai loputonta onnea vedonlyönnissä. Tosiasiassa hyviä tuloksia on mahdollista saavuttaa ainoastaan investoimalla vedonlyöntiharrastukseen riittävästi aikaa ja intoa.

Oikotietä menestykseen ei ole

Kuten kaikkien uusien harrastuksien kohdalla, myös urheiluvedonlyönnissä liikkeelle lähdetään lähestulkoon nollasta, pyrkimyksenä kehittää omia taitoja kovan työn ja paneutumisen avulla. Aina ennen veikkaamaan lähtemistä tulee varmistaa, että tuntee sekä vedonlyönnin että lajin perusteet — ennen sitä ei kovalla työllä tienattuja rahojaan kannata lähteä panostamaan. Muista aina, että oikotietä menestykseen ei ole. Myös epäonnistumiset ovat todella tärkeä osa aloittelevan vedonlyöjän uraa, sillä ne opettavat takuulla enemmän kuin yksikään aiheeseen paneutunut opas. Pidä motivaatio ja itsekuri yllä ja älä pelkää epäonnistumisia, niin matka voittavaksi vedonlyöjäksi näyttää jo todella kirkkaalta.

Muista aina pelikassa

Yksi vedonlyönnin tärkeimpiä nyrkkisääntöjä on se, että jo ennen veikkaamaan lähtemistä täytyy pelaajan avata erillinen pelitili, joka ei missään vaiheessa sotkeudu yhteen muuhun arjen kulutukseen tarkoitettujen rahojen kanssa. Parasta on avata joko täysin uusi pankkitili tai hankkia vaikka netissä toimiva lompakko, kuten Skrill tai Neteller. Pitämällä pelirahat erossa muista rahoistasi varmistat sen, että lyöt vetoa vain niin suurella summalla kuin mitä sinulla on varaa hävitä. Budjetointi ja varojen hallinta on yksi vedonlyönnin peruspilareita.

Maltti on valttia

Tässä on mitä luultavimmin kaikkien aloittelevien vedonlyöjien se kaikkein suurin kompastuskivi. Moni tekee sen virheen, että lähtee samantien lyömään vetoa todella suurin panoksin, tavoitteenaan rikastua alta aikayksikön. Suuret panokset tulisi kuitenkin suosiolla jättää kokeneemmille veikkaajille ja aloittelevan pelaajan on hyvä seurata nyrkkisääntöä, että panostaa ei tulisi enempää kuin enintään 2% koko pelikassasta. Jos lähdet samantien heittämään kehiin 10% panoksia, on pelitilisi mitä ilmeisemmin tyhjä ennen kuin ehdit “kissa” sanomaan. Kuten kaikessa pelaamisessa, oli kyse sitten vedonlyömisestä tai netin kasinopeleistä, oman pelistrategian hiominen ja kokemuksen kerryttäminen ovat avainasemassa voittavaan pelaamiseen.

Privacy Policy